Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
12.04.2012 - 23:26

Olisiko keväisen auringonpaisteen syy vai mikä, mutta viime aikoina puikoilla ja koukulla on ollut enemmän puuvillaa kuin aikoihin - enkä oikeasti edes pidä puuvillan neulomisesta! Mutta pahvilaatikollinen puuvillalankoja pyöri työhuoneen raivaamisen jälkeen niin kiusallisesti tiellä, että pakkohan niistä oli ryhtyä työstämään jotakin.

Mandarin Petit -mallilehtiä selaillessa löytyi kiva neuletakin malli ja hetken laatikkoa pengottua tuli nostalginen tunne, kun hypistelin turkoosia ja kevään vihreää, beigeä ja tummemman vihreää puuvilla kerää hyppysissäni. Näistä olen neulonut isommille pojilleni ensimmäiseksi kesäksi hupulliset villatakit ja pari vuotta sitten toiset villatakit, ja nythän näiden jämälangoista saisi vielä pikkuveljellekin kivan raidallisen neuleen:)




Raitoja oli kiva tehdä, ainoastaan päättelyiden kohdalla alkoi tympiä...  2,5 mm:n puikoilla lankaa kului 6 kk:n koolla neulottuun takkiin 122 grammaa.

Ravelryn aakkoshaasteen E-kirjaimella alkavaksi työksi neuloin Mona Schmidtin Embossed Leaves -sukat, oma sukkalaatikko koki kovia vaatehuoneen siivouksen yhteydessä - kummallista, kuinka sukat eivät kestä käytössä;) Langaksi Nalle Aloe Vera ja puikkoina 2,5 mm, helposti muistiin painuva malli ja kas kummaa, automatkalla tuli toista sukkaa neulottua inan liikaa, joten purkuhommiahan siitä tuli. Nalle Aloe Verasta ei tullut lempparilankaa, sen verran "karvaista" pintaa siitä neulottuna tuli - tavallinen Nalle käyttäytyy mielestäni paljon paremmin.




Puuvillalankanöttösiä pyöri harmittavissa määrin sohvan lähellä, joten tartuin ainoaan hyllystä löytyvään virkkauskirjaan ja annoin mennä - harjoituksia tyyliin "sormi kirjan tähän väliin, mitähän siitä tulee..." Ihan kivoja mukin ja pannunalusia kesäpöytää somistamaan ja lempimukin alle sävy sävyyn, tietenkin;)







Mukavaa viikonloppua
Outi
 
06.04.2012 - 16:28

Facebookissa oli linkki Dropsin pääsiäiskalenteriin ja jotenkin nuo kalenterissa olleet tiput alkoivat pyöriä niin häiritsevästi mielessä, että satunnaisen virkkaajan oli pakko taipua ja ostaa kerä keltaista 7-veljestä ja harjoitella tipun virkkausta - joka olikin niin koukuttavaa, että tipuja tuli kolme. Parissa illassa tuli virkattua pojille tiput pääsiäisiloa tuomaan:)

Kiva pikkuprojekti, oli kiva huomata, että virkkaamallakin sain aikaan jotakin! Pääsiäisen pyhinä pitäisi ehtiä kuvaamaan taas muutamia valmistuneita töitä, kevättä rinnassa kun puuvillakin on taipunut puikoilla...

Rauhallista ja rentouttavaa pääsiäistä kaikille!

Outi

10.03.2012 - 11:07

Onpa tosiaan aika kulunut - käsitöitä on valmistunut vino pino, mutta tärkeimpänä kaikista perheemme on kasvanut  tammikuun loppupuolella ja aika on sen jälkeen lentänyt!

Joten tässä kuvakavalkadia valmistuneista neulomuksista lyhyiden juttujen kera:

Marraskuun puolella testineuloin Pirren ohjeen Dalliance-myssyyn (rav.link). Lankana on Hopeasäikeen ihana merino ja puikkoina 3,5 mm. Omaan päähän istuu ehkä paremmin myssyn pipo -versio, mutta aivan ihana malli neuloa, suosittelen!

Joulukuun alussa sain vihdoin viimein valmiiksi ensimmäisen Wollmeise- neuleeni (Wollmeise 100% Merino Superwash, sävy Herzblut), Honeybee Cardiganin. Ihana mallineule, joka ei missään vaiheessa tuntunut tylsältä neuloa eikä saumojakaan tullut ommeltavaksi kuin kainaloihin. Laura Chaun suunnitteleman neuleen ohje oli hyvin kirjoitettu ja mallineuleeseen oli selventävä kuvasarjakin, joten metsään tämän kanssa ei voinut mennä:) Puikkoina oli 3 mm Addit. Kuvahan oli pakko ottaa heti työn valmistuttua, jolloin tuo ei mahtunut vatsan kohdalta kiinni - mutta nyt Honeybee Cardigan yksi parhaiten istuvista neuleista, mitä itse olen tehnyt.

Myöskin parit sukat ovat pudonneet puikoilta:

Jenni Östermannin suunnittelemat Bones- sukat Shibuin sukkalangasta 2,5 mm:n puikoilla. Shibui Socks oli tuntumaltaan ja kierteeltään mukavaa neulottavaa, mutta lätäköityi vähän enemmän kuin olin ajatellut.

7 Veljeksestä pitsisukat Charlene Schurch'n kirjasta löytyneellä Cloverleaf Eyelet Cable -mallineuleella 3,5 mm:n puikoilla. Kivat peruspitsisukat lahjakoppaan viskattavaksi.

Tammikuun myötä tuli tavoitteeksi tikutella ufoutuneet palapeitot pois ennen kuin vauva syntyy... Ihan ei tavoite toteutunut, lanka loppui kesken ja juniori syntyi kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa, mutta maaliskuun koittaessa tuli peitotkin valmiiksi.

Kokoa peitoilla on noin 120 cm x 180 cm ja painoa noin 1,5 kiloa. Viimeistelyihin meni runsaasti aikaa, mutta ihan kivathan noista tuli - tosin lasten mielestä ne kutittavat, joten voi olla, että jäävät olohuonetta koristamaan;) Malli on Martin Storeyn Sampler Blanket, lanka Drops Nepal ja puikkona 4,5 mm:n pyöröt.

Peittohuumassa aloitin myös vaunuihin peiton: lankana on Cascade Yarns Superwash Sport Titityystä ja mallina Jared Floodin Tweed Baby Blanket (löytyy Ravelrystä). 4 mm:n puikoilla peitolle tuli omilla kokomodauksilla kokoa 90 cm x 90 cm ja painoa noin 430 grammaa. Ihanan pehmoista lankaa, ei varmasti kutita herkkää vauvan poskea.

Jossain välissä valmistui myös Veera Välimäen suunnittelema Honey Cardigan, joka valitettavasti on mallia teltta selästä.. mietintään jää,  yritänkö purkaa ja tehdä uusiksi, huovuttaa vai tehdä lahjoituksen jollekulle. Harmillista sinänsä, koska pidän tästä mallista todella paljon.

Lankana tässäkin on Drops Nepal ja puikot 4,5 mm. I-cord reunukset viimeistelevät kivasti helman, hihan suut, kauluksen ja etureunat. Ohjetta voin kyllä lämpimästi suositella.

Mitäpä muuta tässä on vielä valmistunut?? Jotain pientä - vauvan sukupuoli ei ollut etukäteen tiedossa ja jossain vaiheessa iski pienoinen paniikki, että tytölle ei ole kuin poikavärisiä asusteita. Lankalaatikosta löytyi Nallea, Woolia ja Lanettia ja muutaman päivän kuluttua oli sairaalakassiin heitettäväksi pienet punaiset asusteet, ihan varmuuden vuoksi;)

Toki sairaalakassiin päätyi myös jotain sinistä:

Ohje on jostain lastenneulelehdestä ja lankana on Sandnes Lanett. Aika puuha näistä oli, kun pohjat ovat kaksinkertaiset, sisemmät pohjat ovat aina oikeaa ja tuossa uloimmassa on noita jalkapallokenkämäisiä nappuloita, i-cord- nauhat ja virkkausviimeistelyt.

Ja kuten tarkkanäköiset voivat kuvasta voi päätellä, on näitä jälkimmäisiä töppösiä käytetty enemmän - tammikuun 22. päivä perheeseen syntyi poikavauva. Joten poikamaisten neuleiden parissa jatketaan.

Toivottavasti tämä blogi taas palaa tauolta takaisin eikä päivittämiseen tulisi näin pitkää taukoa. Uusia neulesuunnitelmia kun on taas pään täydeltä!

Outi

Lisäys:

Vanhempien postausten kommenteissa oli sekalaisia kysymyksiä, tässä vastauksia/kommentteja niihin:

Central Park Hoodie olisi varmasti kivannäköinen 1-vuotiaallakin, mutta ohjeessa on naisten koot, joten aika paljon joutuu laskeskelemaan muutoksia itse.  Ohje on julkaistu Knitscene Fall 2006 lehdessä.

Junasukkien ohje löytyy Taito Etelä-Pohjanmaan sivuilta nimellä vauvan sukat.

Aviatrix-myssyyn ei tietääkseni ole suomennosta, mutta Marjutin sivuilta löytyy loistava sanasto, jonka avulla pääsee varmasti alkuun.

Newfoundlandin lapasissa silmukat nostettiin muistaakseni ihan tavalliseen tapaan, lanka silmukoiden takana eivätkä ne ihmeemmin kiristä.

 

29.11.2011 - 00:03

Tätä syksyä on leimannut odottaminen - vauvan syntymän odotus, joulun odotus, äitiysloman odotus, viikonlopun odotus... No, vauva ja joulu antavat vielä odottaa itseään, mutta yhtäkkiä työkiireet vaihtuivat pitkiin päiviin kotona ja sohvalla - eli neulomukset ovat edistyneet paljon enemmän kuin uskoinkaan!

No, ensimmäisenä valmistuivat kuitenkin työmatkalla aloitetut Mock Croc -sukat, joiden ohje löytyi Ravelryn kautta KnitPicksin nettisivuilta. Täydellinen malli reissulle, helppo mallikerta joka jäi nopeasti mieleen olematta liian tylsä ja samalla pystyi osallistumaan työjuttuihin. Lankana on jo jonkin aikaa kaapissa marinoitu omenanvihreä Austermann Step Classic ja puikkoina oli 2,5 mm. Toivottavasti ovat kummitytölle yhtämieleiset kuin neulojalleen;)

Syksyn Modassa 5/2011 oli SandnesGarnin Lanett- vauvalangalle villahaalarin malli (numero 41)ja tv-mainosta mukaellen siitä se ajatus sitten lähti. Yksittäisiä erivärisiä Lanett- keriä kun oli kertynyt kaappiin erinäisten projektien jäljiltä ja haalariin saisi hyvin upotettua ns. tyttö- ja poikavärejä. Tässä vaiheessa kun ei vielä tullut pieneen mieleen, että pääteltäviä langanpäitäkin olisi sitten Runsaasti...

Ihan perusmalli, jonkun asian ehkä olisi voinut tehdä vähän yksinkertaisemmin ja taisin jossain vähän oikaistakin, kun ohje oli jossain kohdassa vähän monimutkainen - laiska neuloja pääsi vähän helpommalla mutkia oikoen;) Jämäkerät pienenivät, 3 kk:n kokoiseen haalariin ei kovin paljoa lankaa mennyt 2 mm:n ja 2,5 mm:n puikoilla tikutellessa.

Pienenä välipalana muiden töiden välissä valmistui myös Aviatrix- vauvan myssy, johon kului melkein kokonainen jämäkerä Rowan WoolCotton- lankaa 3 mm:n puikoilla.

Muutamat sukatkin tuossa odottavat liukuesteitä pohjiinsa, täytyy tutkia mikä olisi paras systeemi noiden kiinnisilittävien liukuesteiden kanssa. Ja reilu vuosi sitten aloittamani pitsineuletakkikin sai jo nappilistansa! Wohoo!! Enää ei puutu kuin kauluksen muutama kerros ja päättelyt, ehkä tämä joulunpunainen Honeybee- neuletakki pääsee jo tänä jouluna käyttöön (tosin tuskin napit mahtuvat kiinni;)). Kummasti nuo keskeneräisyydetkin saavat vauhtia kun kasasin ne rottinkikoriin sohvan viereen, tosin korin pohjalle on vielä matkaa...

Toivottavasti pian tulisi jo luntakin, syysmyrskyn keskellä kynttilän valossa neulominen on kyllä tunnelmallista, mutta olisi ihana saada jo pakkasta ja lunta tänne synkkään pimeyteen!

Outi

17.10.2011 - 16:40

On se kumma, että vaikka lähes päivittäin puikot heiluvat ja lankakerät pyörivät siellä täällä, ei kuitenkaan tule mitään valmista. Pienillä puikoilla ohuesta langasta villatakin neulominen ei ole hätäisen hommaa ja itsekin kyllästyn välillä ja on pakko aloittaa jotain muuta tilalle, ikään kuin välipalaksi.

Ravelrystä bongasin jokin aika sitten Carolyn Barenysin suunnitteleman vauvan neuletakin ja Titityyn 100% merinovillainen Cascade 220 Superwash Sport oli juuri sopivan pehmoinen tähän projektiin. Neuletakki on saumaton ja se neulottiin "ylhäältä alas" - täydellinen vastalääke hitaalle pitsineuletakille! Nappeja en vielä kiinnittänyt, katsotaan sitten myöhemmin tarvitaanko kukalliset puunapit vaiko pyöreämmät perusnapit;)

Toinen pikkuneule oli pakko aloittaa, koska yleensä neulon metallipuikoilla eivätkä ne ole tervetulleita lentokoneeseen. Kovin oli puutteita bambuisissa ja muissa puisissa puikoissa - sukkapuikkoja olisi kyllä ollut, mutta sukan neulomisintoa ei. Joten ainoa varteenotettava vaihtoehto oli 3,5 mm:n bambupyöröt... Nykyiselle keskittymisellä ja jaksamisella oli ihan turha ajatellakaan mitään kovin monimutkaisia pitsihuiveja, joten päädyin tekemään toisen Multnomah- huivin: yksinkertainen mallikerta oli helppo muistaa ulkoa ja koko lankakerän sai käytettyä tähän. No perinteikkäästi lanka loppui kesken päättelykerroksen, joten päättelykerrosta täydensin yhdistelmällä Dropsin vihreää alpakkaa ja Novitan Floricaa.

Että tällaisia tällä kertaa - henkeä pidätellen ei kannata odottaa uusia valmistuvia neuleita;) Viime aikaisesta langanhamstrauksesta päätellen neuleintokin ehkä on jo palailemassa...

Kirpeitä syyspäiviä!

Outi

08.08.2011 - 19:45

Niin se vaan kesä meni ja Kesäyön hullutus sen mukana. Ensimmäisen hulluttelu kuukauden jälkeen oli vakaa aikomus blogata siihen mennessä valmistuneet, mutta niin vain kuukausi vaihtui ja bloggaaminen jäi. Taas. Mutta tässäpä näitä olisi:

Ei uskoisi, että allekirjoittanut on joskus aikoja sitten lukenut pitkän matematiikan, kun 25 laskeminen osoittautui liian vaikeaksi ja aloituksia tulikin 26... Näistä 26 vain kolme jäi virallisen kyhäilyn päätyttyä kesken ja lisäviikon aikana nekin tulivat onneksi valmiiksi!

Laura Spradlinin suunnittelema Grrlfriend Market Bag (Rav.link) osoittautui hauskaksi neulottavaksi:  langaksi vajaa kerällinen Novitan Tennesseetä, puikkoina noin 3,5 mm:n sukkikset ja pyöröt ja ei muuta kuin menoksi... Venyy ja paukkuu, mallina poseeraavat kesälomareissulta hankitut Wetterhoffin vyyhdit eikä kassi tullut vielä edes täyteen;) 

Jostain kumman syystä myös piilevä virkkaaja heräilee kesäaikaan ja erityisesti hulluttelun myötä: African Flower- mallilla avaimenperät, Starburst Hot Pad ja Naalepuder (kaikki Ravelrystä). Lankoina Mandarin Petitiä ja Sugar'n Cream Solidia. YouTubesta löytyi loistava video Starburst Hot Padin kokoamiseen, koska vähällä oli, ettei sormi mennyt suuhun... Mutta sujuihan tuo Lontoon murteella virkkaaminen, vaikka kovasti epäilinkin.

Syksyn hyötyneuleosastoa edustavat juniorien sukat ja Turn A Square -pipot:

Perussukkia Nallesta.

Perussukkia Dropsin Fabelista ja Dropsin Fabel Unista.

Turn A Squaret Noro Kureyonista ja Cascade 220:sta.

Tavisvillasukat itselle tai lahjakoppaan nakattavaksi Novitan 7-veljeksestä.

Siivousta piristämään muutamat tiskirätit - lankana on yksi Ravelryn suosituimmista langoista eli Lilyn Sugar'n Cream Solids ja Stripe - ainakin amerikkalaiset neulojat ovat tuosta langasta tehneet kasakaupalla erilaisia rättejä, joten uskoisin toimivan hyvin tuossa tarkoituksessa. Testiosuus on vielä suorittamatta;)

Elvish Leaves

The Squidge Cloth

Waffle Knit Dishcloth

Feather and Fan Dishcloth

Koska piilevä virkkaaja on kovasti luottavainen omiin pieniin taitoihinsa, oli KYh-listalla Dian a Virkkausmaailma- lehdestä (2/2005) bongattu neliöliina... Koukkuna 1,5 mm ja lankana Tapion kaupasta hankittu Gjestal Eng. Yöpöydille ajattelin näitä, saa nähdä kuinka kauan kestää tehdä tälle pari - tällä hetkellä ei houkuttele tehdä toista liinaa.

Puuvillalangat ovat olleet kyllä tänä kesänä helteisiin ilmoihin sopivia, joten yhtenä Kyhäily- työnä palanen virkattua peittoa eteenpäin.

Puuvillalankojen vastapainoksi tietenkin parit palat poikien palapeittoihin paksummasta langasta:

Isompana projektina oli neuloa itselle Ysolda Teaguen suunnittelema Liesl- neuletakki. Jostain syystä takki jäi kesken talvella ja päätyi takaisin kerälle. Tällä kertaa paremmalla onnella ja tulihan se takki valmiiksi viikon jatkoajan jälkeen:

Pienen jatkoajan jälkeen valmistuivat myös juniorin Newfoundlandin lapaset. Olisivat valmistuneet jo säädetyssä ajassakin, mutta lanka loppui kesken ja sopivaa lankaa ei tuntunut varastosta löytyvän. Sopivaa lankaa varastosta kaivellessa löytyi kyllä monta muuta houkuttelevaa lankaa muihin projekteihin, mutta Sandnes Garnin Smartin kaveriksi päätyi lopulta Cascade 220.

Jatkoajan jälkeen valmistui myös omasta päästä sävelletyt villahousut Sandnes Garnin Lanettista poikien Baby Born nukelle:

Ja onhan nuken yllä jotain muutakin pientä kyhäiltyä: pienen pienet lapaset Rowanin WoolCottonista. Lapaset eivät kyllä ole nukenvarusteita, vaan näille on tulossa pieni käyttäjä vuoden vaihduttua:)

Tässäpä nämä tämän vuotiset kyhäilyt. Tänä vuonna neulominen tuntui ajoittain niin pakkopullalta, että ensi vuoden hullutteluun osallistuminen tuntuu tällä hetkellä erittäin hullulta ajatukselta.. Mutta enpä koskaan sano en koskaan!

Outi

29.05.2011 - 21:19

Alkuun kiitokset kommenteista, niitä on aina mukava saada ja lukea, vaikka itse olen aivan liian laiska kommentoimaan joka kerta kun jossain piipahdan. Mutta yritetään parantaa tapoja.

Kovin viileältä on tämä toukokuu vaikuttanut, joten ajatus pitkähihaisista puuvillaneuleista kesäksi tuntuu aina vaan paremmalta - sellaiset pese ja pidä - tyyppiset neuleet hiekkalaatikolle, mökille ja muuhun rymyämiseen:) Ja koska Kesäyön Hullutus on taas ovella, tuli kova kiire saada ne ennen hullutuksiin heittäytymistä valmiiksi.

Mallit löytyivät Sandnes Garnin Gutter & Menn -lehdestä ja värit ovat poikien itsevalitsemia. Langaksi valikoitui Drops Paris, pikkuhiljaa tämä "nopeasti paksuilla puikoilla -ideologia" alkaa iskeytymään tännekin, kiva saada välillä jotain valmiiksi! Paris on mukavaa lankaa neuloa, mutta tarkkana pitää olla, että jokainen langan säie pysyy matkassa. Mutta hinta-laatu-värit- yhdistelmä on ehdottomasti kunnossa.

Punaisen puseron koko on sävelletty omasta päästä, mallissa annetuilla silmukkamäärillä uhkasi tulla sekä 2-vuotiaan että 3-4- vuotiaan koolla teltta. Sininen pusero on melkolailla ohjeen mukainen ja kasvun varaa on 3-4- vuotiaan koossa runsaasti.

Ja leluthan piti ottaa kuvaan mukaan, kun kesken leikkien pyydettiin poseeraamaan:) Lankaa paitoihin kului kumpaankin noin 300 grammaa nelosen puikoilla.

Keskiviikkona sitten alkaa taas Kesäyön Hullutus - tällä neulomistahdilla aivan järjetön idea osallistua, mutta niin vain osallistuin. Pienet projektit kutkuttelevat ja eiköhän tässä kesän aikana jotain ehdi valmiiksikin asti neulomaan. Kovin kunnianhimoisia suunnitelmia ei ole, mutta pieniä jämälankaprojekteja, tiskirättejä, lapasia, sukkia ja sen sellaista. Isommat neulomukset ovat sitten positiivinen yllätys. Katsotaan miten käy!

Mukavaa alkavaa viikkoa!

Outi

09.05.2011 - 21:29

Pojille iski akuutti kevätpipon tarve ja kauppareissulla kärryyn lensi pari kerää Novitan Miamia - puolet puuvillaa, puolet akryyliä... Tällä kertaa lankahifistely jäi taka-alalle, sillä pikkukaupungin lankakauppojen valikoima ei kovin kummoinen ole eikä toisaalta ollut aikaakaan lähteä etsiskelemään vaihtoehtoja. Joten tuumasta toimeen, Ravelryn suosikkilistalta löytyi Kristel Nybergin suunnittela Aatos-pipo (linkki Ullaan) ja puikotkin lojuivat sopivasti käden ulottuvilla. Novitan Miami oli pehmoisen tuntuista kerällä, ei nitissyt kovasti muovisuuttaan neulottuna ja väritkin olivat silmää miellyttävät, mutta mielestäni lanka nuhraantui hiukan neulottaessa, joten kovin korkeita käyttöikä-odotuksia ei noille pipoille ole:( Toisaalta, pipoon kului reilusti vajaa kerä lankaa, joka Prismassa  maksoi 2,50 eikä neulomiseen mennyt kovin kauaa, joten eiköhän tuossa hinta ja laatu ole kutakuinkin balanssissa... Käyttäjät tykkäävät kovasti uusista pipoistaan, jotka eivät kutita. Kuvaa kun katsoo tarkemmin näkyy hieman sitä tarkoittamaani nuhraantumista.

Kevätpipoista on hyvä jatkaa kesäneuleisiin, toivottavasti valmistuvat pian. Tänäänkin oli aivan ihana ilma neuloa ulkona lasten leikkiessä hiekkalaatikolla. Joten ehkä ne valmistuvat joskus;)

Aurinkoista viikkoa,
Outi

 

19.04.2011 - 18:32

Jos toukokuu on laulun sanojen mukaan keltainen, niin minun huhtikuuni on ehdottomasti vihreä: vihreitä koruja, vihreä huivi, vihreitä taimien alkuja purkeissa ja vihreitä puutarhamietteitä päässä...

Korut valmistuivat jo huhtikuun alussa - nuo kukalliset lamppuhelmet vain tuntuivat niin omilta, että oli pakko kehitellä koru niiden ympärille. Vihreitä lasihelmiä, Swarovskin kristallibiconeja ja Balin hopeaa sekä hopeisia välihelmiä pujotettuna koruvaijeriin. Tällainen kesäkorusetti;)

Millefiori-helmistä, siemenhelmistä, hopearenkaista ja korupiikeistä tuli muutamia silmukkamerkkejä täydentämään varastoja. Näistä tuli oikeastaan aika pirtsakannäköisiä ja itse pidän eniten tuosta rengas-vaihtoehdosta silmukkamerkissä.

Mutta ihmeellisintä tässä huhtikuussa on neuleen valmiiksi saaminen - peräti viikossa! Valon määrän kasvaessa ajatus pitsihuivista pyöri vähän väliä mielessä ja keväisen vihreä Dream In Color'n Smooshy- vyyhti pyörähti sopivasti esille. Ravelrystä malliksi löytyi Christina Wall'n suunnittelema Woodland Spring - kolmiohuivi (RavLink). Malli osoittautui nopeaksi ja huivi neuloutui reippaassa tahdissa 4 mm:n puikoilla. Lankaa kului melkein koko vyyhti ja ainakin neulottaessa Dream In Color Smooshy tuntui huikean pehmeältä ja väri täydelliseltä (sävy Shiny Moss). Tästä langasta ei lähtenyt edes väriä huuhteluvesiin, saa nähdä miten huivi kestää käytössä.

Huivilla on leveyttä noin 150 cm ja korkeutta 70 cm. Woodland Spring-huivin ohje on maksullinen, mutta omasta mielestäni erittäin hyvin kirjoitettu ja helposti seurattava. Tällä ohjeella voisin neuloa sopivasta langasta huivin vaikkapa lahjaksi, niin mukava ohje oli.

Yhden työn valmiiksi saaminen antaa taas uutta energiaa noiden keskeneräisyyksien selättämiseen: joulukuussa aloittamani sukat pääsivät taas työn alle, yhdestä tekeleestä lähtivät puikot reippaalla käden heilautuksella, tilkut etenevät ja neuleatakin hihojen neulomista on sentään jo ajateltu - tosin huomattavasti pihajuttuja vähemmän!

Aurinkoista huhtikuuta!

Outi

20.03.2011 - 17:45

Tämänkin bloggauksen voisi aloittaa "pitkästä aikaa", mutta näkeehän sen nyt muutenkin, että blogi on viime aikoina jäänyt harmillisen vähälle huomiolle - mutta nyt on sentään jotain esiteltävää:)

Lasten kasvaessa isommiksi tuli tarvetta ns. paremmille takeille ja uudet tummansiniset villakangastakit tietenkin tarvitsivat sopivat asusteet eli reippaat raitahuivit. Langoiksi valikoituivat Noro Kureyon ja Cascade 220, puikkoina muistaakseni 3,5 mm tai 4 mm. Silmukoita kummassakin huivissa on 37, sopiva määrä lapselle, mutta aikuiselle saisi olla jokunen enemmän. Mittaa huiveilla on noin 160 cm.

Omaa silmääni miellyttää enemmän tuo vasemmanpuoleinen ruskeasävyinen huivi,  mutta oikeanpuoleinen tuntuu olevan enemmän lasten makuun. Samoilla väriyhdistelmillä ajattelin vielä neuloa uudet Turn A Square-pipot ja jotkut raitalapaset.

Taisin jo jossain aikaisemmassa postauksessa mainita kahdesta peittoprojektista? Työn alla on torkkupeitot molemmille lapsille Dropsin Nepal- langasta. Varsinaista sarjatuotantoa neuloa pitkillä pyöröillä jopa neljää lappua yhtä aikaa, ainakin sillä tavalla saa langat suloisesti sekaisin. Mutta yritän tehdä molempia peittoja tasatahtiin;)

Tällä hetkellä lappuja on yhteensä vasta kolmisenkymmentä, joten urakka ei ole vielä puolivälissä, tavoitteena on noin 120 cm leveä ja ehkäpä 160 cm  pitkä peitto. Yhden lapun koko on karkeasti 20cm x 20cm, joten jotain pientä puuhaa tässä vielä on..

Mutta valon määrän lisääntyessä tulee jo mieleen kevät ja sitä myötä virkkaaminenkin alkaa taas houkuttelemaan. Uutta projektiahan ei järjellä ajatellen ollut mitään järkeä aloittaa, mutta houkutus kävi liian suureksi.... Tuumasta toimeen, Runsaasti Neulova Ystävä oli tekemässä lankatilausta ja ihan viattomasti lisäsin siihen muutaman kerän Dropsin Muskatia. Livenä värit olivat kuitenkin pienoinen pettymys ja ruokakauppareissulta mukaan tarttui samantyyppiset sävyt Novitan Tennesseetä. Klik! Nyt värit näyttivät paremmilta ja virkkuukoukku sai siinä määrin kyytiä, että rannetta alkoi pakottamaan;)

Tilkkujen värityksen idea on jostain Dropsin vauvanpeiton ilmaisohjeesta, omille väreille sovellettuna, mutta ohjeessa peitto oli koottu virkkaamalla ketjusilmukoilla sik-sak-ia eikä se oikein tuntunut omalta. Haaveissa on kehystää neljästä erilaisesta tilkusta tehty isompi tilkku suklaanruskealla, mutta tästä pikkukaupungista ei oikeaa väriä ole löytynyt eikä noita tilkkujakaan vielä niin kauhean montaa ole... Tästä tulee varmasti tällainen ikuisuuspeitto, mutta tämä tulee meidän makuuhuoneeseen beigeä 50-luvun nojatuolia koristamaan.

Poikien peitot oli "pakko" ottaa takaisin aktiivisempaan neulontaan, kun juniorit katselivat noita virkattuja lappuja ja ryhtyivät kyselemään omien peittotilkkujensa perään... Joten yritän tikutella noita tähtilappuja valmiiksi, tämän hetkiset torkkupeitot ovat aurinkokuvioidut viltit vanhempien 70-lukulaisista äitiyspakkauksista, nostalgisia ja vähän liian pieniä.

Korujakin on  työn alla, yksi ranneketju kesäksi valmistui viikonloppuna, mutta taas loppuivat tarvikkeet kesken ja setti jäi keskeneräiseksi. Palataan siihen toivottavasti pian!

Outi

edit: Näppi, pikkuhiljaa jää taas enemmän aikaa neulomiselle, toisaalta pihatyöt odottavat tekijäänsä lumen sulattua. Mutta pikkuhiljaa tämä työssäkäynti-kotityöt-harrastukset- yhtälö alkaa toimimaan paremmin:)

Joku kyseli jossain aikaisemmassa postauksessa ostomahdollisuuksia ohuille merinovillaisille lastenvaatteille (sukkia, villahousuja, paitoja yms.). Valitettavasti en itse osaa vastata, mutta jos joku tietää ostopaikkoja, niin hihkaiskaa vaikka tämän postauksen kommentteihin.